14.11.2014

Projektipäivät 2014 - matkaraportti messuilta

Aksu Lämsä
Marketing Manager

Projektipäivät 2014 on takanapäin, ja kahden toiminnantäyteisen päivän jälkeen Joiqu on palannut takaisin kotiin. Projektipäivien yhteydessä järjestettiin myös pohjoismainen projektialan tapahtuma Nordnet, joten Espoon Dipolissa oli tarjolla erittäin paljon nähtävää ja kuultavaa. Seminaareja ja tietoiskuja oli kaiken kaikkiaan yli 40 aiheesta ja casesta, joten mielenkiintoista sisältöä löytyi varmasti kaikille.



Projektipäivien teema oli tänä vuonna ”Onnistu – projekteissa, johtamisessa ja liiketoiminnassa”. Seminaareissa ja puheenvuoroissa tartuttiin muun muassa projektiviestinnän haasteisiin, palautteen antamisen ja saamisen merkitykseen, yhteisöllisyyteen ja tekijöiden osallistamiseen sekä yleiseen työmenetelmien murrokseen niin organisaatio- kuin projektitasolla. Myös projektien läpinäkyvyys ja yleinen avoimuus työskentelyssä on selvästi kasvava trendi, niin pienillä kuin isoillakin toimijoilla.



Lukuisten muiden tietoiskujen ohessa myös myyntipäällikkö Teemu Hillervo esitteli näkemyksiämme projektiviestinnän haasteista lyhyen esityksen muodossa. Tupaten täynnä innokkaita kuulijoita ollut sali oli enemmän kuin osasimme odottaa! Teemun esityksen löydät täältä.

Messuosastollamme saimme vastata kävijöiden monipuolisiin ja kiperiin, mutta mielenkiintoisiin kysymyksiin projektiviestinnän ja työtilojen ominaisuuksista, mahdollisuuksista ja haasteista. Yleinen trendi on, että yhä useampi toimija huomaa tarpeen sosiaalisten teknologioiden hyötykäytölle työssä ja projektinhallinnassa. Kaikkien onneksi tähän tarpeeseen vastaavia palveluja on kehitetty jo hyvän aikaa sekä isojen organisaatioiden että yksittäisten projektien ja hankkeiden käyttöön. Osastomme sai muuten kehuja myös selkeydestään ja visuaalisesta ilmeestään, kiitos Avalonin.

Kaiken kaikkiaan tapahtuma oli onnistunut kokonaisuus, täynnä mielenkiintoisia toimijoita, esiintyjiä ja seminaareja. Ensi vuoden Projektipäivien teemana on ”Kasva – yksilönä ja yhteisönä”, joten odotettavissa on entistä enemmän pureutumista yhteisöllisyyden ja sosiaalisen interaktion kehittämiseen projekteissa, niin tiimien kuin asiakkaiden kesken. Tapahtuma järjestetään 10.–11.11.2015 Helsingin Messukeskuksen kongressisiivessä, ja odotamme tapahtumaa jo innolla!

Tagit: collaboration nordnet projektinhallinta projektipäivät Projektipäivät 2014 projektiviestintä

Kommentointi